Skip to content

Pää pyörällä Live
tarjoilee mp-alan
kuulumisia ja
ajankohtaisia
vieraita

MP Pää pyörällä Live

Uudessa MP Pää pyörällä -ajankohtaisohjelmassa käydään läpi mp-alan tärkeimpiä kuulumisia, uutuuksia ja tapahtumia. Ohjelman isäntänä toimii Niko Kantola, ja mukana on vaihtuvia vieraita.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä -liven jakso 30. MP 24 messujen sunnuntai käynnistetään Riikka Uusitalon johdolla, jossa vieraana Tie Vie-lavaltakin tuttu valovoimainen Laura Lehtinen, Laura kertoo Peter Pan Bike-matkatoimiston Ladies-matkoista, mikä on mimmiporukan tulevan kesän kohde ja kuka vetää mimmien tulevan 10 päivän reissun? Pistä kuunteluun ja ota selvää!

Niko Kantolan haastattelussa on Sumekolta Aapi. Aapi kertoo kuulumisia messuilta, onko kauppaa tehty? Keskustelussa myös mukana uusi MP-messujen sijoittelu, jonka tavoitteena oli tuoda enemmän tilaa ja viihtyvyyttä messuille.

MP Jonnelaan osallistunut Junius Jokilehto kertoo Riikalle tuunatusta ajoneuvostaan eli Antsun nakkikiskasta, joka oli nähtävillä historian ensimmäisessä MP Jonnelassa. Mikä fiilis Jonnelassa on ollut viikonlopun aikana? Tuleeko Junius myös uudestaan MP-messuille? Keskustelun aiheena myös nuorten huomioiminen MP-messuilla.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä -liven jakso 29. MP 24 -messujen lauantain toisessa livessä suoraan Motoball-kisan pronssiottelusta Riikka Uusitalon haastatteluun saapuu Eemil Silander, Afterski Racing joukkueenjohtaja. Mistä joukkueen nimi tulee ja miten he päätyivät hakemaan Motoball-kisaan mukaan? Millainen kokemus Motoball-kisasta jäi käteen?

Niko Kantolan haastateltavana on Rintajoupilta Jere, ja keskustelun aiheena käytetyt moottoripyörät. Onko MP-messut hyvä paikka kaupata käytettyjä moottoripyöriä? Minkälaisia moottoripyöriä tällä hetkellä ostetaan, onko havaittavissa trendejä? Näihin kysymyksiin kuulet vastaukset uudesta jaksosta!

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä -liven jakso 28. Toinen päivä käynnistyi MP Pää pyörällä-livessä Riikka Uusitalon vieraana J-P Aikola, J-P kertoo Joe Bar Team-sarjakuvan tarinaa, johon liittyy jollain tavalla Ranska, mutta miten? Kuuntele mielenkiintoinen tarina ja J-P kertoo mistä uniikkeja sarjakuvia saa! Niko Kantolan haastattelussa on taas Mika EBike Centeristä ja Riku-Pekka Tunturilta ja puheenaiheena sähköpolkupyörät MP-messuilla, minkälaisia fiiliksiä heillä on MP 24 -messuista tähän mennessä ja maahantuojien näkemys messuilla olemisesta.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä -liven jakso 27 on julkaistu. MP Pää pyörällä-livessä Riikka Uusitalon vieraana somesta tutut konstaapeli Antti Kopra sekä Daniel Kalejaiye eli tutummin konstaapelidaniel. Niko Kantola taas haastattelee Petrol Circuksen Japia sekä Jannea, keskustelun aiheena tämän vuoden Petrol Circuksen kattauksesta sekä uudesta nuorten hittialueesta Jonnelasta.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä -liven jakso 26 on julkaistu. MP Pää pyörällä-livessä Niko Kantola saa aisapariksi vuoden 2018 Ms. MP:n upean Riikka Uusitalon, Riikan haastateltavana on Imatranajojen Juuso Valtakari ja Erno Kostamo, kuuntele mielenkiintoinen haastattelu sekä virallinen MP 24-messujen avaus.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä -liven jakso 25 on julkaistu. MP  Pää pyörällä live MP 24  -jakso on julkaistu. Moottoripyöräalan monitoimimiehen Niko Kantolan sohvilla on  kavereita, joilla on paljon kokemusta toimialalta. Sohvalla  Marco Färm Suzukilta, Vesa Ylä-Outinen mönkijöitä edustamassa , Kimmo Hurri sähköpolkupyöränäkökulmaa tuomassa  ja Olli Lehto Bike Worldistä. Aiheena moottorisoitujen kaksipyöräisten tulevaisuus ja vähän mönkijöidenkin. Käy kuuntelemassa ja suuntaa MP 24 -messuille 2. – 4.2. Messukeskukseen.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä -liven jakso 25 on julkaistu. Jaksossa aiheena MP-messut ja se mitä kaikkea muuta messut pitävät sisällään uutuuspyörien ja ajovarusteiden lisäksi. Jakson aiheina MP Motoball-kisa, Fillari 24 -alue ja sähköpyörät, trendikäs työsuhdepyöräily sekä moottoripyörämatkailu.

Lisäksi messuilla on mukana nuorisolle suunnattu MP Jonnela. Mukaan sai hakea kaikki alle 18-vuotiaat omalla tuunatulla ajoneuvollaan. Mukaan haki lähes 400 pyörää ja mukaan valittiin satakunta mopoa ja moottoripyörää ja yksi tuunattu ruohonleikkuri. MP Jonnelaan pääsee tutustumaan MP-messuilla hallissa 3.

Moottoripyöräalan monitoimimiehen Niko Kantolan luona studiossa vierailee Motoballin juontaja ja lajin harrastaja Aleksi Halen, joka odottaa tämän vuoden kisasta vieläkin kovempaa ja viihdyttävämpää. Tänä vuonna kisassa luvassa muutoksia, kuten isommat pallot ja uutena ajoneuvona sähköcrossi talariat.

Fillari 24 -alueella keskitytään pääasiassa sähköpyöriin. Ebike Centerin, Tunturi-pyörien brand storen, osastolla pääsee tutustumaan monipuolisesti sähköpyörien maailmaan. Ebike Centerin Mika Uotila lupaa, että heidän osastoltaan löytyy pyörä jokaisen kävijän tarpeeseen. Lisäksi Kantola ja Uotila keskustelevat jaksossa sähköpyörien eroista.

GoByBiken Antti Heikkinen kertoo tarkemmin työsuhdepyöristä. Moni ei vielä tiedä kuinka työsuhdepyöräily ja itse pyörän hankkiminen toimii ja muun muassa siitä GoByBike pyrkii osastollaan kävijöitä valaisemaan. Kantola vierailee jaksossa myös PeterPanBiken toimistolla Jyrkin juttusilla puhumassa moottoripyörämatkailusta. Viime jaksossa esitelty mysteerijoulupukki paljastuu jaksossa nuorten suosimaksi JuhisRacingiksi, jota Kantola pääsee jaksossa haastattelemaan.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 24. Joulukuun MP Pää pyörällä -livessä Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Jarkko Tuomisto KTM:ltä kertoo, miten vuoden prätkämyynti on mennyt. Haastattelussa myös MotoGP:n asiantuntija Matti Kiiveri. Lopussa joulupukkiarvuuttelu, jossa palkintona on MP-messujen lippuja. Lähetyksessä tuttuun tapaan joululahjavinkkejä motoristille mm Yamahalta ja KTM:ltä.

 

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 23.
Tässä jaksossa käydään seikkaperäisesti ja suoraan paikan päältä läpi Eicma-messujen uutuudet ja puheenaiheet. Mukana myös Tampereen Supercross. 

 

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 22.
Aiheena on tällä kertaa supercross, ja erityisesti Tampereella ajettava huipputapahtuma Tampere Super Cross 10.-11.11.2023! Jaksossa moottoripyöräalan monitoimimies Niko Kantolan vieraana Tampere Super Cross -kisojen järjestelyistä vastaava, mediastakin tuttu Jani Hovi. Lisäksi nähdään kansainväliset MM-sarjan tähdet Viron joukkueessa ajava, Tampereen Super Cross -kisat useasti voittanut Harri Kullas ja Suomea edustava Miro Sihvonen. 

 

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 21.
MP Pää pyörällä -livessä siirrytään nyt syksyn tultua mönkijöiden maailmaan – toki kelit vielä ovat otollisia moottoripyöräilyyn, joten ajamaan vaan. Moottoripyöräalan monitoimimiehen Niko Kantolan vieraana on Janne Pesonen CFMOTOsta ja Vesa Ylä-Outinen Polarikselta. Lisäksi Niko käy tapaamassa moottoripyörien ja mönkijöiden huippumyyjää Olli Lehtoa Bike Worldiin ja pääsee itsekin vauhdin hurmaan. Jaksossa kuullaan millaisia mönkijämalleja on tarjolla, mitä tulevaisuuden trendejä on ja millaiset mönkijät ovat nuorten suosiossa?

 

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 20 Tässä jaksossa keskustellaan sähkömoottoripyörien nykytilasta, tulevaisuudesta ja mahdollisuuksista. Vieraana suomalaissyntyisen sähkömoottoripyörän Vergen Chief Marketing Officer Lauri Laukkanen, joka valottaa yrityksen tulevaisuutta. Ryminällä maailman markkinoille ponnistaneen sähköisen motocross-pyörän Stark Vargin tilanteesta tekee selkoa Bike Teamin myyntipäällikkö Tapio Rouhiainen.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 19 Imatran ajoista. Mitä tapahtui heinäkuun alussa Imatranajoissa? MP Pää pyörällä liven Imatranajo Special tarjoaa kuvia, videoita ja haastatteluja. Paikalla moottoripyöräalan monitoimimies Niko Kantola.  Lähetyksen aloittaa Erno Kostamon rataesittely legendaarisesta Jarno Saarinen Circuit katuradasta. Imatranajot on kansainvälisesti todella arvostettu, joten tulevaisuus näyttää kisojen osalta hyvältä. Kansainvälisten kuskien lisäksi kaikki suomalaiset huippukuljettajat olivat mukana ja pärjäsivät erittäin hienosti. Livessä kuullaan, miten pärjäsi katuratojen supertähti Peter Hickman, kisojen ensikertalainen Eemeli Lahti ja kokenut kuski Pauli Pekkanen. Erno Kostamo voitti  kaikki mahdolliset lähdöt. Livessä kuullaan Ernon fiilikset heti kisojen jälkeen. Niko tarjoaa myös knoppitietoa Imatranajoista. Miten renkaat kuluvat Imatran radalla? Toisessa haastattelussa on imatralainen Ducati-kuski Niko Tanskanen, joka sijoittui kisoissa kolmanneksi. Lopussa Erno Kostamolta hiukan kritiikkiä valtamedioiden uutisoinnille ja ajatuksia katu- ja moottoriradoista. Imatranajojen tulokset löytyvät www.imatranajo.fi – myynnissä myös  oheistuotteita.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 18. Haastateltavana on Imatran ajoissa kisaavat motoristit – Suomen mestari ja SM-sarjaa nyt johtava Magnus ”Mankka” Collin sekä nuorempi hurjapää RR-maailmasta Eemeli Lahti, joka on pärjännyt hienosti muun muassa brittiläisissä RR-kisoissa.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 17.Nikon haastattelussa toimittaja Janne Tervola, Imatranajon tapahtumavastaava Juuso Valtakari ja moottoripyöräilevä radiopersoona Harri Moisio.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 16.Tässä jaksossa keskitytään rakennettuihin moottoripyöriin ja vieraina ovat Janne Juntunen ja Niko Pääkkönen

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakso 15.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä jakson 14 livessä haastattelussa Bike Worldin toimitusjohtaja Mika Kouki ja Suomen ykkösratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli.

MP Pää pyörällä-live. On viimeisten MP23 uutisnurkkauksen aika, vuoden 2023 messukoosteessa Miss MP 2021 Iida Latvala kerää mm. messufiiliksiä kollegoiltaan sekä moottoripyörävarusteista sekä puukengistä! Pistä kuunteluun!

MP Pää pyörällä-live. Niko Kantolan luotsaama MP Pää pyörällä-messulive, missä koostetusti messukuulumisia!

MP Pää pyörällä-live. WAU!! Mikä upea messupäivä takana, tässä vielä maistiaisia Miss MP 2021 Iida Latvalan ”Iidan uutisista” pitkin messuja, nähdään taas huomenna!

MP Pää pyörällä-live. On lauantain toisen MP Pää pyörällä-messuvideon vuoro, Nikon haastattelussa mm. MP-kaunottaret Neea sekä Jenna, tästä saakin hyvät ennakkofiilikset Miss MP23-finaaliin sekä palkintojen jakoon! Palkinnot jaetaan MP Motoball Areenalla klo 15:40. Videossa myös Erno kertoo upeista uutisista, pistä kuunteluun.

MP Pää pyörällä-live. Lauantain ensimmäinen MP Pää pyörällä messulive on täällä! Niko Kantolan vieraana poliisit Daniel sekä Anssi sekä CAP-Autokoulu 🏍 Fiilistele messuja ennen kun saavut paikalle, tänään olemme auki klo 18:00!

MP Pää pyörällä-live. Aivan mahtava messupäivä takana! Upea vuoden 2021 Miss MP Iida Latvala kertoo ensikertalaisen silmin omat messusuosikit sekä fiilikset ensimmäiseltä messupäivältä, katso vauhdikas messukooste Iidan johdolla

MP Pää pyörällä-live.Lisää tunnelmia suoraan MP Pää pyörällä liven-kisastudiosta MP23 Moottoripyörämessuillta, ihanat ladyt Mervi ja Susu MXGP:stä kertoo tunnelmia messuilta sekä omista suhteistaan moottoripyöriin. Lisäksi etäyhteydellä Jere Haavisto kertoo tulevasta kaudesta!.

MP Pää pyörällä-live. Katso tunnelmat suoraan MP Pää Pyörällä ”kisastudiosta”, Niko Kantolan haastattelussa Bike Wordilta Olli Lehto sekä Biketeamiltä Tapsa Rouhiainen, ketkä kertovat omat messukuulumiset.

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä messulivessä on moottoripyöräalan monitoimimies Niko Kantola kertoo mitä on luvassa kohta käynnistyvillä MP23 Moottoripyörämessuilla! Katso tunnelmat ja virittäydy messufiilikseen! MP23 Moottoripyörämessut auki tänään perjantaina klo 10:00 – 20:00, nähdään! .

MP Pää pyörällä-live. MP Pää pyörällä livessä on moottoripyöräalan monitoimimies Niko Kantolan haastattelussa maailmalla tunnettu katuratakisoja ajava Erno Kostamo ja Offroad-median ”el jefe” Jani Hovi. Lähetyksessä myös Iida Latvala Miss MP -kisojen kuvauksissa. Haastattelujen välissä julkaistaan kilpailu, jossa voi voittaa itselleen ja kaverilleen vip-paketit MP-messuille. Maailmalla tunnettu katuratakuljettaja Erno Kostamo on korjaamoyrittäjä ja katuratakisojen ammattilaiskuski. Mikä sai Ernon lähtemään katuratakisoihin, miten voittaminen vaikuttaa sponsorikuvioihin ja mitä kisoihin osallistuminen maksaa. Erno ajaa BMW:llä ja kaikki sponsorit ovat kotimaisia. Hän teki historiaa ajamalla Macaon GP:n voittoon marraskuussa 2022 pienien kypärähässäköiden jälkeen. Erno kertoo lempiradoistaan ja tavoitteestaan ajaa legendaarisissa Isle of Man TT -kisoissa. Se on jokaisen katuratakisailijan must-kisa ainutlaatuisessa paikassa. MP-messuilla todennäköisesti julkaistaan Ernon tulevaisuuden suunnitelmia – hienoja juttuja on neuvotteluissa ja isoja kisoja tulossa. Imatran ajoihin Erno osallistuu totta kai ja puolustaa siellä vuoden 2022 voittojaan.

MP Pää pyörällä-live. Joulukuun MP Pää pyörällä livessä Niko Kantolalla on mönkijäasiaa. Vieraana toistakymmentä vuotta mönkijöitä testannut Mönkkäri-lehden toimittaja Antti Mikkola. Toisena vieraana stunt-legenda Artsi Nyqvist. Ohjelmassa kuullaan myös tuotantotiimin joululahjavinkkejä Yamahan verkkokaupasta, josta saa 17.12. asti koodilla 20 % alennusta lahjoista sekä muutama vinkki Bike Worldistä.

MP Pää pyörällä-live.MP Pää pyörällä livessä vieraillaan moottoripyöräalan monitoimimiehen Niko Kantolan mukana Italian Eicma-messuilla Milanossa ja kuullaan asiaa sähköpolkupyöristä – haastattelussa ovat sähköpolkupyörien edustaja Kimmo Hurri PIERER E-Bikes Scandinaviasta ja harrastaja  Riku Ruokolahti. MotoGP-kisa on ratkennut ja sen voitti Ducati. Jos Aki Ajon (jakso 3) ja Mika Kallion (jakso 7) haastattelut MotoGP-kisoista on jäänyt kuulematta, voi niihin palata vanhoissa MP Pää pyörällä live -jaksoissa, jotka löytyvät www.mpmessut.fi  Tässä jaksossa saadaan myös terveisiä Markku Rantalalta Vietnamin reissulta, josta hän kertoi aikaisemmassa live-jaksossa (jakso 5). Jaksoon 5 pääset painamalla tästä!

MP Pää pyörällä-live. Uusi MP Pää pyörällä live -kausi on alkanut ja heti on täyttä asiaa tiedossa. Haastattelussa Patrick Manner Hondalta, Jani Heikkilä Rukkalta, tunnettu stunt-ajaja Arttu Stenberg sekä Ice One Racing motocross tallia pyörittävä Antti Pyrhönen ja Superbike kuljettaja Eemeli Lahti.

Niko Kantola vieraili Saksan Intermot-moottoripyörämessuilla. Lähetyksessä on Nikon raportti messuilta, jossa esiteltiin muun muassa upouusi Honda Hornet, Triumphin uusi sähköpyörä sekä paljon muuta. Niko kiinnostui erityisesti Honda Hornetista, josta hänelle kertoi enemmän Patrik Manner Brandtilta. Honda Hornetissa on ihan uusi moottori. Kaksipyttyisessä 755 kuutioisessa moottorissa on hyödynnetty Honda crossista tuttua unicam-teknologiaa. Uudessa Hornetissa on 92 hevosvoimaa ja vääntöä 75 newtonmetriä. Moottoripyörä on erittäin kevyt ja suorituskyky hyvässä kunnossa. Pake paljastaa haastattelussa myös Honda Hornetin myyntihinnan. Moottoripyörä on esillä MP 23 -messuilla helmikuussa.

MP Pää pyörällä, jakso 8. Ennen uutta Pää pyörällä live -kautta tarjoamme koosteen alkuvuoden seitsemästä jaksosta. Heikki Silvennoinen kertoo, millainen moottoripyöräilijä hän on ja millaisella pyörällä ajaa nyt. Aki Ajo kertoi MotoGP-kuulumisia. Supermoton maailmanmestari 2013 offroad-tallia nykyään pyörittävä Mauno Hermunen puhuu offroadin tilasta. Adventure-moottoripyöräilijä Markku Rantala kertoo matkamoottoripyöräilystä ja Kari Tiainen moottoripyöräilystä Espanjassa. Kusti Manninen avaa motocrossin tilaa ja ottaa kantaa motocrossin mm-joukkuekilpailuun. Lopuksi haastattelussa motoGP:n sykkivin tähti Mika Kallio.

Liven päättää Aleksin ja Iidan parhaat palat. Seuraavat Pää pyörällä -livet julkaistaan loka-, marras- ja joulukuussa. Niissä ollaan kansainvälisten moottoripyöränäyttelyiden tunnelmissa, kuullaan käynnissä olevista kisoista ja edetään kohti helmikuun MP 23 -messuja.

MP Pää pyörällä, jakso 7. Jaksossa 7 vieraana Mika Kallio, joka on edelleen Suomen kovin prätkänimi! Mika avaa MotoGP-maailmaa suoraan sisäpiiristä. Puhumme myös vakavaa asiaa motocrossin tilasta Suomessa Kusti Mannisen kanssa.

MP Pää pyörällä, jakso 6.Uusi MP Pää pyörällä live on julkaistu ja sen aiheina on MP-kaupan tilanne keväällä 2022 Suomessa ja koeajamisen merkitys. Niko Kantola käy läpi moottoripyörämyynnin tilannetta vuoden alusta huhtikuun loppuun. Mikä on kaikista malleista myydyin moottoripyörä, kuinka isoja pyöriä ostetaan, missä ja mitkä merkeistä ovat kolmen suosituimman merkin joukossa. Kannattaako nyt ostaa käytettyä moottoripyörää vai ovatko hinnat kuumentuneet ihan liikaa?

MP Pää pyörällä, jakso 5. Vieraina Honda-mies Patrick ”Pake” Manner Brandilta, enduron moninkertainen maailmanmestari Kari Tiainen ja motoristi, adventure-harrastaja Markku Rantala.

MP Pää pyörällä, jakso 4. Vieraina Supermoton maailmanmestari Mauno Hermunen ja Benellin maahantuojan MotorPower Finlandin Jarno Mälkiä.

MP Pää pyörällä, jakso 3. Vieraana Ajo Motorsportin tallipäällikkö Aki Ajo.

MP Pää pyörällä, jakso 2. Vieraina Sami Pöllänen RX Motosta ja Marco Färm Suzukilta.

MP Pää pyörällä, jakso 1. Käsittelyssä alan uutiset, tapahtumat ja uutuudet. Vieraana Aleksi Halen.